keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Dieetin puoliväli

Aika on kulunut todella nopsaan siitä kun alotin virallisen kisadieetin joulukuun alusta. Päivät menee treenatessa ja töissä. Vapaa-ajan pyhitän aina mahdollisuuksien mukaan levolle ja heitän aivot narikkaan esimerkiksi katsellen kaikenlaista hömppää tvstä. Kardashianit on yks mun suosikki tällä hetkellä, jota tulee katseltua myös ipadiltä crossarin päällä tehden aamuaerobisia kun ulkona on ollut niin karseita lenkkikelejä. Kisadieetistä ei oo vapaapäiviä tai välipäiviä, vaan jokapäivä on tavoitteet kirkkaana mielessä ja hyvin on homma kulkenut eteenpäin. Eli no excuses! Musta on niin motivoivaa huomata kropassa muutoksia ja sitä kehitystä, minkä eteen on tehty töitä. Motivaattoreina toimii tässä kisaamisessa ehdottomasti oma kehitys ja itsensä haastaminen. Yhden kisoihin liittymättömän tavotteen oon itelleni asettanu, kun painoo alkaa ny tippuun, niin haasteena olis muutama leuka putkeen vielä vetästä ilman apuja. Ehkä siitä vielä saadaan videomateriaalia, mutta harjotellaan ny ensiks vähän lisää.
Sekä motivaatioo omaan tekemiseen saan myös bikinipro-kilpailijoista, joita seurailen esimerkiks instagramissa ja YouTubesta.  Yksi suosikeistani on ehdottomasti Narmin Assria.


Nyt olis vielä dieettiä noin puolet jäljellä ja loppukiri alkaa. Tässä kohtaa alkaa tossu pikkuhiljaa painaan ja paikat ei enää palaudu samalla tapaan kun aiemmin, joten aletaan kysyyn enemmän tahdonvoimaa. Aika kliseinen lause, mutta joka vaan niin pitää paikkaansa, "never give up!" On ollu suunnitelmissa, jos lähtisin tässä ennen kisoja Espanjaan vielä viikoks treenaileen. Mitään ei oo viä lyöty lukkoon, mutta katsotaan. Kivaahan se olis päästä vähän ulos aurinkoon treenaileen ja saada vähän lämpöö. Tämmöstä täällä siis tällä hetkellä, elikkä dieetti rullaa eteenpäin ja viikonloppuna olis valmentajan kanssa kuntocheckki, joten saas nähdä mikä on palaute tällä kertaa.  Eteenpäin on ainakin menty. 



Seuraavan postauksen voisin tehdä fitness-kisoihin liittyvästä lavastailauksesta. Viime kerralla laitoin nimittäin itselleni lavameikit ja hiukset itse niinkuin teen tänäkin vuonna luultavammin. Sain lookista positiivista palautetta, joten voisin antaa myös teille muillekkin vähän jotain vinkkejä. 

torstai 28. tammikuuta 2016

Fitness-urheilijan itsetunto

Sanotaan, että aivot on ihmisen tärkein lihas, joka todellakin pitää paikkaansa. Ei voi vähätellä mielen voimaa, kun on kyse pystyykö vai eikö. 
Treeneissä usein lihakset jaksaa vielä muutaman toiston, mutta pää sanoo toista. Silloin tarvitaan tervettä itsetuntoa ja luottoa omaan tekemiseen, että mähän pystyn. Täytyy uskoa itseensä, koska jos sä et usko, ei kukaan muukaan usko! Olen kuullut, että yksilölajit vaatii aika kovapäisiä/itsepäisiä tyyppejä, että niissä pärjää, enkä ihmettele miksi. Varsinkin kisadieetillä kaikki korostuu. Jos itsetunto välillä horjuu, niin osaava valmentaja osaa auttaa palauttamaan mielen kirkkaaksi, mutta homma on loppujen lopuks aika yksinäistä puurtamista eikä kukaan voi olla kokoajan vieressä tsemppaamassa vaan usko täytyy löytyä itsestä. Dieetillä mieli saattaa tehdä temppuja, kun katselee muiden kuvia sosiaalisessa mediassa ja vertailee niihin itseään. Se ei kannata, vaan keskity omaan tekemiseesi. Kaikissa ihmisissä on omat hyvät ja huonot puolet. Itsessämme näemme aina tietysti vain ne huonot puolet, mutta ne suosittelen unohtamaan. Keskity parhaimpiin puoliisi ja näytä ne.



Esiintymisestä täytyy huokua itsevarmuus. Jos olet harjoitellut riittävästi poseerausasentoja, todennäköisesti voit olla itsevarma, kun tiedät mitä teet. Jos olet laiminlyönyt tämän, se näkyy myös katsomoon. Esiintyminen kannattaa mielummin vetää vähän yli kuin jättää vajaaksi. Kilpailijoita on nykyään niin paljon, että porukasta täytyy osata erottua. Varsinkin bikini-fitneksessä esiintymisellä on iso merkitys, jolla voi saada sijoitusta jopa parannettua. Kyse on kokonaisuudesta, jossa arvioidaan myös esiintyminen. Joten tuo itsesi esille itsevarmasti! Jos sijoitus kisoissa ei ollut esimerkiksi sitä mitä halusit, niin asiaa ei kannata henkilökohtaisesti, koska kyseessä on vain ulkonäkökilpailu eikä kukaan tiedä välttämättä minkälainen tyyppinä oot. Fitness ei kuitenkaan mielestäni sovi sellaisille, joilla on jo huono itsetunto, koska se tulee sitä tuskin parantamaan vaan voi jopa huonontaa sitä. Kisojen jälkeen korostuu myös hyvä itsetunto, jotta hyväksyy normaalin painonnousun eikä edelleen havittele kisakuntoa. Täytyy rakentaa itsetunto niin hyväksi, ettei sitä horjuteta vastoinkäymisistä huolimatta ja vaikka oma sijoitus olisikin pettymys. Itse ajattelen ainakin niin, että täytyy tehdä vaan nöyrästi kovempaa töitä, jotta unelmat toteutuu. 



Itselläni ei mennyt ekoissa kisoissani esiintyminen ihan täysin nappiin, joten parannettavaa löytyy. En ollut täysin itsevarma, koska kaikki oli niin uutta. Hyvä jos tiesin mitä lavalla tapahtuu, koska en ollut aiemmin edes käynyt katselemassa kisoja. Ja joo tiedetään, tosi iso moka! Joku voi vetää ehkä herneet, miksi sitten halusin lavalle, mutta kyse onkin enemmän siitä elämäntavasta, jota tykkään tehdä.. Ja kirsikkana kakun päälle pääsen vielä lavalle kilpailemaan.
Kun tietää oikeesti tehneensä parhaansa ja vähän yli, niin voi olla itsevarma! Enkä nyt todellakaan tarkoita, että tarvii väheksyä muiden tekemisiä tai kulkea nenä pystyssä vaan terveellä tavalla itsevarma. Teen nyt kaikkeni, jotta pääsen parhaimpaan kuntoon, mitä itsestäni saadaan. Dieettiä on edessä vielä 11 viikkoo, enkä aio luovuttaa! ;) 

Beast mode is on!






maanantai 4. tammikuuta 2016

Tilinpäätös vuodelta 2015


Viime vuosi oli mulle aika spesiaali, koska sillon oli mun ekat bikinifitness-kisat ja tuun muistaan sen varmasti aina. Kaikki oli monella tapaa niin uutta ja jännää. Vuoteen mahtu onneks paljon muutakin ja pääsin myös matkusteleen, mistä niin tykkään. Selasin vanhoja kuvia kuluneelta vuodelta ja laitan niitä kuukausittain eteenpäin, niin näätte missä on menty. Aikamoinen kuvapläjäys tiedossa..

   TAMMIKUU

    Dieetti jatkuu, joka alkoi jo edellisvuoden puolella



   HELMIKUU 



    Eka tankkauspäivä


   MAALISKUU


   Kuvaaja Jimi Soinila 

   HUHTIKUU

   Treenileirillä Espanjassa




  

    The day 

   4. Sija 

   Kuvaaja Tomi Rehel

   TOUKOKUU 


   Naantalin kylpylässä

   KESÄKUU

   Tuurin kyläkauppa

   Särkänniemessä

   HEINÄKUU

   Espanja, treeniä ja lomaa



   ELOKUU



   Blockfestit 

  SYYSKUU

   Synttäriristeily Viking Gracellä


   LOKAKUU

   Motivaatioo 


   MARRASKUU

   Nyrkkeilyä 

   JOULUKUU

   Dubai


   Ikävä tätä rusketusta! 


Tässä tosiaan mun vuoden highlightteja! Paljon on kyl ehtiny tapahtuun ja paljon on opittu. Tästä vaan seuraavaa vuotta kehiin ja toivottavasti siitä tulis vaikka vieläkin parempi <3

Hyvää uutta vuotta kaikille!