keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Dieetin puoliväli

Aika on kulunut todella nopsaan siitä kun alotin virallisen kisadieetin joulukuun alusta. Päivät menee treenatessa ja töissä. Vapaa-ajan pyhitän aina mahdollisuuksien mukaan levolle ja heitän aivot narikkaan esimerkiksi katsellen kaikenlaista hömppää tvstä. Kardashianit on yks mun suosikki tällä hetkellä, jota tulee katseltua myös ipadiltä crossarin päällä tehden aamuaerobisia kun ulkona on ollut niin karseita lenkkikelejä. Kisadieetistä ei oo vapaapäiviä tai välipäiviä, vaan jokapäivä on tavoitteet kirkkaana mielessä ja hyvin on homma kulkenut eteenpäin. Eli no excuses! Musta on niin motivoivaa huomata kropassa muutoksia ja sitä kehitystä, minkä eteen on tehty töitä. Motivaattoreina toimii tässä kisaamisessa ehdottomasti oma kehitys ja itsensä haastaminen. Yhden kisoihin liittymättömän tavotteen oon itelleni asettanu, kun painoo alkaa ny tippuun, niin haasteena olis muutama leuka putkeen vielä vetästä ilman apuja. Ehkä siitä vielä saadaan videomateriaalia, mutta harjotellaan ny ensiks vähän lisää.
Sekä motivaatioo omaan tekemiseen saan myös bikinipro-kilpailijoista, joita seurailen esimerkiks instagramissa ja YouTubesta.  Yksi suosikeistani on ehdottomasti Narmin Assria.


Nyt olis vielä dieettiä noin puolet jäljellä ja loppukiri alkaa. Tässä kohtaa alkaa tossu pikkuhiljaa painaan ja paikat ei enää palaudu samalla tapaan kun aiemmin, joten aletaan kysyyn enemmän tahdonvoimaa. Aika kliseinen lause, mutta joka vaan niin pitää paikkaansa, "never give up!" On ollu suunnitelmissa, jos lähtisin tässä ennen kisoja Espanjaan vielä viikoks treenaileen. Mitään ei oo viä lyöty lukkoon, mutta katsotaan. Kivaahan se olis päästä vähän ulos aurinkoon treenaileen ja saada vähän lämpöö. Tämmöstä täällä siis tällä hetkellä, elikkä dieetti rullaa eteenpäin ja viikonloppuna olis valmentajan kanssa kuntocheckki, joten saas nähdä mikä on palaute tällä kertaa.  Eteenpäin on ainakin menty. 



Seuraavan postauksen voisin tehdä fitness-kisoihin liittyvästä lavastailauksesta. Viime kerralla laitoin nimittäin itselleni lavameikit ja hiukset itse niinkuin teen tänäkin vuonna luultavammin. Sain lookista positiivista palautetta, joten voisin antaa myös teille muillekkin vähän jotain vinkkejä. 

torstai 28. tammikuuta 2016

Fitness-urheilijan itsetunto

Sanotaan, että aivot on ihmisen tärkein lihas, joka todellakin pitää paikkaansa. Ei voi vähätellä mielen voimaa, kun on kyse pystyykö vai eikö. 
Treeneissä usein lihakset jaksaa vielä muutaman toiston, mutta pää sanoo toista. Silloin tarvitaan tervettä itsetuntoa ja luottoa omaan tekemiseen, että mähän pystyn. Täytyy uskoa itseensä, koska jos sä et usko, ei kukaan muukaan usko! Olen kuullut, että yksilölajit vaatii aika kovapäisiä/itsepäisiä tyyppejä, että niissä pärjää, enkä ihmettele miksi. Varsinkin kisadieetillä kaikki korostuu. Jos itsetunto välillä horjuu, niin osaava valmentaja osaa auttaa palauttamaan mielen kirkkaaksi, mutta homma on loppujen lopuks aika yksinäistä puurtamista eikä kukaan voi olla kokoajan vieressä tsemppaamassa vaan usko täytyy löytyä itsestä. Dieetillä mieli saattaa tehdä temppuja, kun katselee muiden kuvia sosiaalisessa mediassa ja vertailee niihin itseään. Se ei kannata, vaan keskity omaan tekemiseesi. Kaikissa ihmisissä on omat hyvät ja huonot puolet. Itsessämme näemme aina tietysti vain ne huonot puolet, mutta ne suosittelen unohtamaan. Keskity parhaimpiin puoliisi ja näytä ne.



Esiintymisestä täytyy huokua itsevarmuus. Jos olet harjoitellut riittävästi poseerausasentoja, todennäköisesti voit olla itsevarma, kun tiedät mitä teet. Jos olet laiminlyönyt tämän, se näkyy myös katsomoon. Esiintyminen kannattaa mielummin vetää vähän yli kuin jättää vajaaksi. Kilpailijoita on nykyään niin paljon, että porukasta täytyy osata erottua. Varsinkin bikini-fitneksessä esiintymisellä on iso merkitys, jolla voi saada sijoitusta jopa parannettua. Kyse on kokonaisuudesta, jossa arvioidaan myös esiintyminen. Joten tuo itsesi esille itsevarmasti! Jos sijoitus kisoissa ei ollut esimerkiksi sitä mitä halusit, niin asiaa ei kannata henkilökohtaisesti, koska kyseessä on vain ulkonäkökilpailu eikä kukaan tiedä välttämättä minkälainen tyyppinä oot. Fitness ei kuitenkaan mielestäni sovi sellaisille, joilla on jo huono itsetunto, koska se tulee sitä tuskin parantamaan vaan voi jopa huonontaa sitä. Kisojen jälkeen korostuu myös hyvä itsetunto, jotta hyväksyy normaalin painonnousun eikä edelleen havittele kisakuntoa. Täytyy rakentaa itsetunto niin hyväksi, ettei sitä horjuteta vastoinkäymisistä huolimatta ja vaikka oma sijoitus olisikin pettymys. Itse ajattelen ainakin niin, että täytyy tehdä vaan nöyrästi kovempaa töitä, jotta unelmat toteutuu. 



Itselläni ei mennyt ekoissa kisoissani esiintyminen ihan täysin nappiin, joten parannettavaa löytyy. En ollut täysin itsevarma, koska kaikki oli niin uutta. Hyvä jos tiesin mitä lavalla tapahtuu, koska en ollut aiemmin edes käynyt katselemassa kisoja. Ja joo tiedetään, tosi iso moka! Joku voi vetää ehkä herneet, miksi sitten halusin lavalle, mutta kyse onkin enemmän siitä elämäntavasta, jota tykkään tehdä.. Ja kirsikkana kakun päälle pääsen vielä lavalle kilpailemaan.
Kun tietää oikeesti tehneensä parhaansa ja vähän yli, niin voi olla itsevarma! Enkä nyt todellakaan tarkoita, että tarvii väheksyä muiden tekemisiä tai kulkea nenä pystyssä vaan terveellä tavalla itsevarma. Teen nyt kaikkeni, jotta pääsen parhaimpaan kuntoon, mitä itsestäni saadaan. Dieettiä on edessä vielä 11 viikkoo, enkä aio luovuttaa! ;) 

Beast mode is on!






maanantai 4. tammikuuta 2016

Tilinpäätös vuodelta 2015


Viime vuosi oli mulle aika spesiaali, koska sillon oli mun ekat bikinifitness-kisat ja tuun muistaan sen varmasti aina. Kaikki oli monella tapaa niin uutta ja jännää. Vuoteen mahtu onneks paljon muutakin ja pääsin myös matkusteleen, mistä niin tykkään. Selasin vanhoja kuvia kuluneelta vuodelta ja laitan niitä kuukausittain eteenpäin, niin näätte missä on menty. Aikamoinen kuvapläjäys tiedossa..

   TAMMIKUU

    Dieetti jatkuu, joka alkoi jo edellisvuoden puolella



   HELMIKUU 



    Eka tankkauspäivä


   MAALISKUU


   Kuvaaja Jimi Soinila 

   HUHTIKUU

   Treenileirillä Espanjassa




  

    The day 

   4. Sija 

   Kuvaaja Tomi Rehel

   TOUKOKUU 


   Naantalin kylpylässä

   KESÄKUU

   Tuurin kyläkauppa

   Särkänniemessä

   HEINÄKUU

   Espanja, treeniä ja lomaa



   ELOKUU



   Blockfestit 

  SYYSKUU

   Synttäriristeily Viking Gracellä


   LOKAKUU

   Motivaatioo 


   MARRASKUU

   Nyrkkeilyä 

   JOULUKUU

   Dubai


   Ikävä tätä rusketusta! 


Tässä tosiaan mun vuoden highlightteja! Paljon on kyl ehtiny tapahtuun ja paljon on opittu. Tästä vaan seuraavaa vuotta kehiin ja toivottavasti siitä tulis vaikka vieläkin parempi <3

Hyvää uutta vuotta kaikille! 







maanantai 14. joulukuuta 2015

Kohti FitnessClassic2016

Kisadieetti alkoi viikko sitten maanantaina kohti kevään FitnessClassicia. Kilpailen bikinifitneksessä, missä mut nähtiin myös vuosi sitten. Motivaatioo riittää ja haluan tehdä kaiken paremmin kuin viime kerralla. Nyt kaikki sujuu enempää ajattelematta rutiinilla ja stressaan vähemmän.

Kiirettä on vaan pitäny, että saa kaikki treenit tehtyä töiden ohella. Töitä on kuitenkin tehtävä, koska kukaan ei mulle muuten palkkaa maksa. Olishan se tietysti hienoo, jos olis mahdollisuus keskittyä vallan treenaamiseen niinkun ammattilaiset tekee..

Salitreenejä tulee tehtyä viis viikkoon, aerobinen lisäänty ja ruokaa vähän vähennettiin, mutta nälkää ei tarvi nähdä. 

Monet on kysyny multa, miten voin olla näin pitkän ajan ilman mitään herkkuja, niin vastaukseni on aina, että jos jotain haluat oikein paljon, niin oot valmis tekeekin töitä sen eteen. Mikäänhän ei tuu ihan ilmaseks. Eyes on the price! 


Kevään kisoissa nähdään bikinifitneksessä uusi taka-poseeraus. Toinen käsi lanteilla ja toinen sivulla, eikä pyllistellä. Henkilökohtasesti tykkäsin siitä vanhasta enemmän. Täytyy alkaa nyt vaan harjotteleen tota uutta. Harmi vaan kun nykysellä kuntosalilla ei oo omaa jumppasalia, jossa vois harjotella korot jalassa poseerauksia. Täytyy siis lähtee välillä valtaan muiden kaupunkien jumppasalit. 

Kattelin ja fiilistelin vanhoja valokuvia viime dieetiltä, niin nyt lähtökunto on nyt paljon parempi ja siistimpi. Oon kyllä luottavaisin mielin ja luotto valmennukseen on 100%. Siitähän vastaa Jari Bull Mentula. Aikaa kisoihin vielä noin 4 kuukautta, joten kiirettä tuskin tulee. Toisaalta toivoisin, et kisapäivä olis jo, mutta nautitaan ny eka matkasta! 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Dubai

Dubai kohteena soveltuu hyvin lomakohteeksi, jos haluaa aurinkoa, shoppailua ja hyvää ruokaa. Lentoaikakin on vain reilu 6 tuntia. Aurinko paistoi koko loman ja lämmöt pyöri yli kolmenkymmen asteen. Dubaissa kaikki on tehty isosti ja ennätyksiä on rikottu monessa asiassa, kuten maailman suurin ostoskeskus, korkein rakennus, korkein hotelli ja suurin vesisuihkulähde. Dubai on todella siisti ja mielestäni turvallinen paikka matkustaa. Paljon upeita autoja, kauniita rakennuksia ja tyylikkäitä ihmisiä. Dubai on rauhallinen paikka, jossa ei kaduilla törmää kännissä örveltäviin ihmisiin. Tämä oli toinen reissuni Dubaihin ja voisin hyvin lähteä vielä uudestaankin.

    Jumeirah beach ja Burj al arab- seitsemän tähden hotelli


Lomalla otin rennosti niin ruokailujen kuin treeninkin suhteen. Hotellimme sali oli hyvinvarusteltu tecnogymin laitteilla ja siellä pystyi toteuttaan hienosti omat treenit. Pidin lomalla kevennettyä treeniviikkoa, joten pidin treenipainot kevennettynä ja sarjat pitkinä. Aerobista tuli tehtyä huomaamattakin todella paljon jättimäisissä ostoskeskuksissa, joissa kilometrejä kertyi kävellessä ristiinrastiin. Shoppailu on hyvää hyötyliikuntaa, eikä edes tunnu treeniltä. 



Hotellin aamupalalla oli tarjolla kaikenlaista laidasta laitaan ja tarjonta ylitti odotukset täysin. Esimerkiksi erilaisia leipiä, sämpylöitä, croisantteja, makeita leivonnaisia, salaatteja, ruokaisia lisukkeita, pannukakkuja, vohveleita, muroja, pekonia jne.. Hirvee määrä siis vaihtoehtoja. Tosi paljon vaaleeta höttöhiilaria, mitä useimmat aamupalalla söivät pelkästään.

Oli kyllä ihan mahtavaa mennä aamuisin valmiiseen pöytään, kun ei itse tarvinnut kokata mitään. Useimpina aamuina lautaselleni päätyi suuresta valikoimasta huolimatta ihan vaan munia, kaurapuuroa ja erilaisia hedelmiä. Aamupalalla oli myös huippua omat kokit, jotka tekivät mieleisesi munakkaan erilaisilla täytteillä. 

    Tuoreet hedelmät oli parhautta

Välipalalle mulla oli mukana matkassa proteiinijauhetta, joka oli helppo ottaa evääks rannalle. Taikka toinen hyvä vaihtoehto oli valmissalaatti ja siihen lisäks tonnikalaa prtoteiiniksi. Iltaisin kävimme ulkona syömässä ja välillä herkuttelinkin ihan hyvällä omallatunnolla. Valmennukseltakin tuli vihreetä valoo, että saan lomalla ottaa vähän rennommin. Jälkkäreitäkin tuli otettua, koska tiesin kisadieetin alkavan piakkoin loman jälkeen. Ei lomalla kannata ottaa niin vakavasti ja varsinkin noin lyhyessä ajassa ei ehdi kertyä kroppaan kuin nestettä vaikka paino vähän nousiskin. Ainakaan omalla kohdalla ei paljoo tuhoo ehtiny loman aikana kroppaan tuleen.
Mun mielestä lomalla kuuluu nauttia lomakohteen antimista ja ottaa vähän rennommin arkeen verrattuna, jos nyt ei olla kisadieetillä. Tietysti jonkunlainen balanssi kannattaa pitää ihan hyvän olonkin takia, ettei vedetä kroppaa aivan sekaisin.


    Ehdottomasti paras burger-paikka EVER!



Reissun kohokohta oli ehdottomasti jahdin vuokraus, jolla ajelimme Dubain edustalla katselemassa nähtävyyksiä mereltä päin. 

 Kaiken kaikkiaan Dubain loma oli hyvin onnistunut.
 XOXO Tea 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lomalla viimeinkin

Lauantaina tein vielä pitkän päivän töissä ja sitten aloitin lomani. Tarkoitushan oli lähteä maanantaina Dubaihin, mutta huomasin kauhukseni samana päivänä passini olevan vanhentunut. Selvittelin asiaa, onnistuuko lentokentältä saada pikapassia, mutta tämä väli-aikainen passi ei käynytkään juuri Dubaihin. Siellä kun turvatoimet ovat tarkempia. Sekin kannattaa ottaa huomioon, että Dubaihin matkustaessa täytyy passin olla voimassa vielä 6kk matkan jälkeenkin. 
 No eipä auttanut muu kuin nopeasti siis lähimmälle poliisiasemalle ja uusi passi tilaukseen seuraavalle päivälle. Tilattiin vielä uudet lennot ja passi saapui tänään vielä Helsinki-Vantaan kentälle ennen lennon lähtöä. 

Oma vikahan tää oli, mutta ehkä jatkossa olen tarkempi ja huolehdin, että passi on voimassa. Tuskin olen ensimmäinen jolle on käynyt näin? 

Nyt odottelen täällä Helsinki-Vantaan kentällä koneen lähtöä. Onneksi vielä on lomaa jäljellä ja kaikki järjestyi loppujen lopuks vaikka välillä tuntui aika haasteelliselta. 
    No tästä se loma alkaa! 

    XOXO Tea


maanantai 16. marraskuuta 2015

Kun treenit ei kulje

Joskus saattaa olla se fiilis, kun ei huvita tai jaksa lähtee salille, mut mulla onneks niitä kertoja on hyvin hyvin harvoin. Salitreenit on mun elämän suola, jota jopa odotan.. Ja koitan pitää aina nämä seuraavat asiat kunnossa, jotta homma toimii. 
Lepo, ravinto, treeni on pyhä kolminaisuus, jos haluaa kehittyä! 

Yleensä jos on noita huonoja fiiliksiä, ettei huvita, voi miettiä 
A) onko nukkunut hyvin
B) onko syönyt tarpeeksi
C) onko juonut tarpeeksi
D) oletko stressaantunut 
E) oletko ylikuormittunut
F) oletko muistanut pitää lepoviikkoja 

Kun nää palikat laittaa kuntoon, niin melkein kaikki sujuukin jo itsestään. Ainahan ei voi olla pelkkiä hyviä treenejä, joten väliin mahtuu huonoja väkisinki. Mutta jos näitä fiiliksiä kuitenkin toistuvasti löytyy, ettei huvita/kulje/kiinnosta, niin suosittelen ottamaan vähän etäisyyttä omaan lajiin ja pitämään lepoa. Yleensä se auttaa ja innostus palaa itsellään.

Otan fitfarmin pre-workout latausjuoman työpäivän jälkeen, kun lähden treenaamaan, jos tuntuu, että treenienergiat on vähissä. Tämä hyvänmakunen pre-workout latari sisältää muunmuuassa bcaa-aminohappoja, beeta-alaniinia, kofeiinia, glutamiinia, eri vitamiineja... Tällä tuotteella saa paremman pumpin ja beeta-alaniini saa aikaan kivan pistelevän tunteen ihossa. 


Tänään kävin kuntocheckissä Tampereella Bullin toimistolla, jossa näytin tän hetkistä kuntoa ja päätettiin dieetin alkamisajankohta. Tämän jälkeen kävin treenaamassa jalat ja vatsat Wolffilla, mutta nyt aiheeseenkin liittyen treeni ei oikein kulkenut. Mun jalat ei oo vielä palautunut jostain syystä ja kipu lihaksessa ei hellittänyt hyvästä lämmittelystä ja venyttelyistä huolimatta. Sain silti ihan ok treenin tehtyä, mutta kyllä kotisalilla on paras treenata, kun tuntee laitteet ja painot. Välillä on tietty kiva käydä katteleen muillakin saleilla vaihtelun vuoks. 
Tampereen bodymekkana tunnettu, Wolf 

Oon lähdössä viikon päästä Dubaihin hakeen vähän aurinkoenergiaa tulevaan talveen, koska tää Suomen pimeys ei oo yhtään mun juttu. Yleensä tommonen irtiotto tekee hyvää ja varsinkin ennen dieettiä tää on loistava ajankohta. Reissussa tulen tekemään aerobista ja kevyttä treeniä sekä syön  vapaammin, mutta niistä sitten lisää myöhemmin, kunhan päästään kohteeseen. 
Vuosi sitten Dubaissa ja taas lähtö samaan paikkaan. Can't wait! 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Mun arki

Viikot hujahtaa tosi nopeasti, kun on paljon tekemistä. On töitä, treenejä, vapaa-aikaa, koulutuksia ja kavereita. Kaikille haluan kuitenkin löytää paikkansa ja aikansa. 
Yleensä teen arkipäivät töitä ja viikonloput olen vapaalla. Joskus saatan olla myös lauantaisin töissä, jos näin olen sopinut asiakkaiden kanssa taikka minulla on tulossa loma, jolloin töitä on tehtävä enemmän.
Kauneusalan yrittäjän työhöni kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää liikkeessä oloa. Käyn kirjanpitäjällä ja pankissa, hoidan asioita, käyn tukussa, teen markkinointia yms. Minulla on tämän takia aukioloajat sopimuksen mukaan, jotta voin paremmin sovittaa omat aikataulut ja työn.
Heräilen normaalisti arkena joskus 7.30-8.30 päivästä riippuen.
Arkisin, jos mulla on vain lenkkipäivä, niin käyn lenkillä ennen töihin tuloa. Jos mulla on salipäivä, käyn mielummin salilla työpäivän jälkeen noin kuuden aikoihin. Jos olen myöhempään töissä, käyn mielummin aamulla tekemässä salitreenit. En treenaa oikeastaan koskaan myöhään illalla, koska käyn ylikierroksilla treenien jälkeen ja näin yöunet kärsii. Eniten ärsyttää arkena kyllä kantaa miljoonaa painavaa kassia kainalossa, kun on työvaatteet, kalenteria, treenikamoja, suihkutarvikkeet, meikit, eväät ja kaikkea muuta tarpeellista... 
Ruokaa laitan muutaman kerran viikossa aina pariksi päiväksi kerrallaan. Yleensä koitan tehdä sen nopeasti, enkä paljoa jaksa hifistellä. Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, niin ruoanlaittoon voisi tietysti panostaa. Mutta tykkään yksinkertaisesta ruoasta, enkä tarvi arkena mitään gourmeeta.
Kavereita tapaan yleensä viikonloppusin, jolloin on enemmän vapaa-aikaa eikä oo niin kiire minnekään. Mulla on se ihana tilanne myös, että mun kaverit käy mun asiakkaina, jolloin nään heitä siinä samalla kun teen töitä, vaikkei se sillon edes tunnu työltä.

Vkloppuna olimme Petran kanssa paikallisessa boxing nightissa myymässä arpoja nyrkkeilyseuran hyväksi ja loppuilta päästiin katteleen matseja. Tää oli kiva ilta! 

Illalla on ihana olla kotona hetki rauhassa ennen nukkumaanmenoa ja katsella vähän tv:tä tai lukea kirjaa. Nukkumaan menen noin 22-24. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä, jotta kroppa ja mieli palautuu.

Ihmisten arki on tosi hektistä, joten pitäis löytää niistäkin hyviä hetkiä. Tai jos sun arki ei oo sellanen kun haluat, niin tee asialle jotain, koska vaan itse pystyt vaikuttaan. Oot oman elämäs herra. Mulle arjessa päivän kohokohtia on ehdottomasti salitreenit ja töissä se, kun asiakas on tyytyväinen mun tekemään työhön, jolloin saan kokea niitä onnistumisen tunteita. 
Koska I love what I do <3